Kymmenen kestävän liikkumisen vuotta!

Pyörällä töihin -kilpailu

Voittoisia hetkiä Köydenpunojantalossa

Pyörällä töihin -kilpailun merkeissä on poljettu jo 10 vuotta. Kilometrejä matkan varrelta on kertynyt yhteensä huimat 740 000 km. Työpaikkoja on vuosien varrella arvion mukaan osallistunut yhteensä 1000, noin 300 per vuosi ja ihmisiä enimmillään 2600 henkilöä per vuosi. Pyöräilyn lisäksi kilpailuun on osallistuttu kävellen, rullaluistellen, rullalautaillen, soutaen, ratsain ja kajakilla. Vuosittain on vaihtelevasti jaettu erilaisia palkintoja. Palkittu on niin kipittäjää, konkaria, tuoretta liikkujaa kuin ikiliikkujaakin. Kerran on myös valittu Kevyen liikenteen Agentteja työkavereiden keskuudesta.

Pyörällä töihin -kilpailu on vakiinnuttanut asemansa työpaikka-liikkumisen innostajana yli kuntarajojen, sillä kilpailijoita on vuosien mittaan ollut kaikista Agendakunnista.

 

 

Liikkujan viikko

Vähemmän häkää.... enemmän ikää

Euroopan Unionin
liikkujan viikolla on Agendatoimistolla ollut tapana järjestää erilaisia teemaan liittyviä tapahtumia mm. otsikolla "Vähemmän häkää... enemmän ikää". Nämä katutapahtumat ovat keränneet liikkumista ja terveyden ylläpitämistä edistävät järjestöt yhteen sekä esittelemään toimintaansa, että kannustamaan kansalaisia liikkumaan.

Samalle viikolle sijoittuvaa Autotonta päivää vietetään 22. lokakuuta. Viimeiset kaksi kertaa sen yhteydessä on järjestetty Suuri sauvakävelytapahtuma. Pyöräilyvuonna 2007, jolloin Turku valittiin vuoden pyöräilykunnaksi, Autoton päivä järjestettiin otsikolla Polkua kaupunkiin, jolloin tapahtumaan liitettiin sauvakävelyn lisäksi Ihastu Itä-Turkuun -pyöräilyreitti.

 

Lisätiedot:
Pyöräilyvuosi 2007
Kaunein arkimatka -kilpailu 2007
Liikkujan viikko 2006
www.autotonpaiva.fi

Agendatoimiston teettämää Ulkoilijan Aurajoki -karttaa on painettu sekä suomeksi että ruotsiksi. Kartasta löytyvät Aurajoen rantoja myötäilevät ulkoilureitit Turun linnasta Kuralan kampiförille saakka. Kartta on tarkoitettu opasteeksi niin turkulaisille kuin vierailijoillekin, sillä kartan sivuilta löytyvät reittien varrelle sijoittuvat nähtävyydet ja kulttuurikohteet.

Pyöräilyvuoden 2007 kunniaksi järjestettiin myös Kaunein arkimatka -kilpailu, joka keräsi osallistujia ympäri maakuntaa. Kilpailun tarkoituksena oli kannustaa työ-, koulu- ja muita arkimatkalaisia liikkumaan ilman autoa ja löytämään matkansa varrelta elähdyttäviä kokemuksia. Palkituista töistä koottiin näyttely joka kiertää eri kohteissa mm. Turun Kirjamessuilla. Lisäksi työt ovat nähtävillä Turun kaupungin nettisivuilla vuoden 2008 loppuun.

      

       

 


Päivitetty 7.3.2008
Paula Väisänen
Varsinais-Suomen Agendatoimisto