
Miten sinun arkesi kulkee? Kuljetko töihin autolla, bussilla, pyörällä vai jollain muulla?
TUHAT VALINTAA VUODESSA
KAMPANJA STARTTASI 12.5.2008
Osallistu sinäkin!
TIESITKÖ?
Ihminen tekee keskimäärin 1 000 valintaa vuodessa siitä,
miten liikkuu työ- ja vapaa-ajanmatkoillaan.
Suomessa puolet 1-3 km matkoista kuljetaan henkilöautolla.
Kaikista suomalaisten automatkoista puolet on alle 6 km mittaisia.
Useimpien näiden matkojen kohdalla on mahdollisuus valita kestävämmin!
MIKÄ?
Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus VALONIA
on aloittanut vuoden 2008 Pyörällä töihin -kilpailun
myötä uuden seurantakampanjan, jonka avulla ihmisten on helpompi valita
ympäristön kannalta parempia liikkumistapoja. Ilmastonmuutoksen hillinnässä
juuri yksityisautoilun määrän vähentäminen on tärkeää. Yhdessä asunnon
lämmittämisen kanssa liikkumiseen kuluu yli 70 % tavallisen perheen käyttämästä
energiasta.
MITEN VOI OSALLISTUA?
Osallistuminen on helppoa, mutta vaatii hieman pitkäjänteisyyttä. Osallistujan
tarvitsee vain merkitä valmiiseen seurantalomakkeeseen liikkumistapansa vuoden
ajalta. Lomake on tulostettavissa näiltä sivuilta huhtikuun puolivälistä alkaen.
Kortissa on taulukko, johon merkitään enintään 4 matkaa päivässä yksinkertaisilla kirjain-koodeilla (esim. P=pyöräily tai A=henkilöauto). Matkoista tarvitsee merkitä vain 4 ensimmäistä yksisuuntaista matkaa per päivä. Matkat saattavat olla koossa esimerkiksi siten, että aamulla on menty bussilla töihin, josta on lähdetty kimppakyydillä kokoukseen toiseen kaupunkiin ja palattu työpaikalle. Kotiin onkin sitten päätetty kävellä, jotta on saatu raitista ilmaa. Aina ja kaikkina päivinä ei luonnollisestikaan tehdä neljää matkaa ja joinain päivinä matkoja kertyy enemmän.
Kulkumuodot on pisteytetty miinus viidestä plus viiteen. Pisteet lasketaan yhteen ja jaetaan lopuksi matkojen lukumäärällä, näin saadaan liikkumisten keskiarvo. Porukkaan osallistuvien henkilöiden keskiarvot lasketaan yhteen ja saatu tulos jaetaan henkilöiden lukumäärällä. Näin saadaan selville porukan yhteinen keskiarvo. Kulkumuodoista saa seuraavia pisteitä: kävely, pyöräily tai muu moottoriton kulkuväline = 5 p. Joukkoliikenneväline (juna, bussi tms.) = 3 p. Kimppakyyti (ei tarkoita perheen sisäisiä kuljetuksia) = 1 p. Henkilöauto = 0 p. Lentokone tai helikopteri = - 5 p.
Hirvitys,
eihän tuota jaksa viikkoakaan!
Vuoden mittainen seuranta saattaa yhtäkkiä ajatellen vaikuttaa kovin pitkältä,
mutta todellisuudessa ihmisillä on olemassa tietynlaisia rutiineja, jotka on
helppo merkitä korttiin vaikka kuukausi jälkikäteen. Esimerkiksi Herra X saattaa tehdä
työmatkat useimmiten pyörällä kesäkaudet ja linja-autolla talvikaudet. Rouva
A:lla taas on ollut tapana kyyditä jälkikasvu harrastukseen autolla, vaikka
treenipaikka olisikin vuosien varrella vaihtunut lähemmäksi kotia tai lapsi
kasvanut teini-ikään.
Olet meille
arvokas
Sinun liikkumistapasi on tärkeää sekä meille, itsellesi että Äiti Maalle.
Seurannan avulla kerätään arvokasta tietoa ihmisten liikkumistavoista. Saadut
tiedot käsitellään ehdottomasti nimettöminä.
Tykyä
ja yhteistä aikaa
Tuhat valintaa vuodessa -seuranta sopii mainiosti esimerkiksi
tyky-toiminnaksi työporukoille tai leppoisaksi kisaksi kavereiden kesken. Myös
koululuokille tai opiskelijaporukoille seuranta on hyvinkin omiaan. Yhtä hyvin
kuin porukoille seuranta sopii myös yksittäisille henkilöille eli kaikille,
jotka haluavat osaltaan vähentää ilmastonmuutosta kiihdyttäviä
kasvihuonekaasupäästöjään. Ja saattaapa vuoden aikana hyvällä tuurilla pienentyä
päästöjen lisäksi myös housunkauluksen taikka mekon koko.
Ota haaste
vastaan ja voita hemmottelua
Haasta siis mukaan työkaverisi, perheesi tai vaikka naapurustosi. Täytä
valmista taulukkoa ja osallistu halutessasi yhteisiin tapahtumiin yksin tai porukassa.
Vuoden mittaan osallistujille järjestetään mm. pyöräretkiä, infopäiviä,
pyörähuoltopajoja ja teemapäiviä.
Pääpalkintoina arvotaan kaksi hemmottelulahjakorttia Ruissalon kylpylään. 5 hengen hemmottelulahjakortti arvotaan porukoiden kesken ja 2 hengen lahjakortti yksittäisten henkilöiden kesken. Lahjakorttien arvontaan pääsevät osallistumaan kaikki, jotka ovat seuranneet liikkumisiaan vähintään 4 täyttä kalenterikuukautta. Porukoihin osallistuvat henkilöt ovat mukana myös 2 hengen lahjakortin arvonnassa.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan pienempiä liikunnallisia palkintoja. Lisäksi raati palkitsee kestävästi liikkuneita porukoita ja yksittäisiä osallistujia. Bonuksena arvotaan polkupyörä niiden lomakkeen palauttaneiden kesken, jotka ovat keränneet kolme leimaa asioidessaan kampanjan yhteistyöliikkeissä.
SEURANTALOMAKE
Tuhat valintaa esite (pdf)
Tuhat valintaa seurantalomake (pdf)
Seurantalomake Excel taulukko
Seurantalomakkeita saa myös useimmista kirjastoista sekä VALONIASTA, Vanha Suurtori 7,
20500 Turku. (sisäänkäynti talon takapihalta) Tervetuloa!
LISÄTIETOJA
Paula Väisänen, puh. 02-262 3435 / 044-907 5986
paula.vaisanen(a)turku.fi
www.vsagendatoimisto.fi
Päivitetty 4.6.2008
Paula Väisänen