HAJA-ASUTUKSEN
JÄTEVESIIN LIITTYVÄ KOULUTUS
Usean kiinteistön yhteiset
jätevesiratkaisut
|
Aika: keskiviikko 27.10.2004 klo 8:30 – 16:00 |
|
Paikka: Auran kirjasto, Aurasali, Urpontie 2, 21380 AURA |
Haja-asutusalueilla jätevesien käsittelyä on tehostettava vuoden 2004 alussa voimaan tulleen asetuksen edellyttämällä tavalla kaikilla yleiseen viemäriverkostoon kuulumattomilla kiinteistöillä. Jätevedenkäsittely voidaan toteuttaa omalla kiinteistökohtaisella puhdistamolla, mutta suositeltavampaa olisi hoitaa jätevedet yhdessä muutaman naapurin tai jopa koko kylän kesken. Jätevedet voidaan johtaa esimerkiksi paineviemärillä kunnan puhdistamolle. Jos viemäriverkko sijaitsee kuitenkin liian kaukana, voidaan rakentaa yhteinen pieni jätevedenpuhdistamo tai kyläpuhdistamo. Tällöin saadaan säästöjä hankinta- ja käyttökustannuksiin ja lisäksi tasaisempi kuormitus antaa varmuutta toimivuuteen. Huolto voidaan antaa kustannustehokkaasti huoltoyrityksen hoidettavaksi ja pois kiinteistönomistajan vastuulta. Puhdistamon voi omistaa asukkaiden perustama vesihuolto-osuuskunta, tai puhdistamo voi olla jopa kunnan omistuksessa. Usean kiinteistön jätevedet käsittelevä puhdistamo voi olla perinteinen maapuhdistamo tai tehdasvalmisteinen laitepuhdistamo, vaihtoehtoja löytyy markkinoilta useita.
Koulutuspäivän aikana esitellään usean kiinteistön yhteisesti järjestetyn jätevedenkäsittelyn mahdollisuuksia ja käyttökelpoisia menetelmiä. Lisäksi esitellään vesihuolto-osuuskunnan perustamista ja toimintaa, kyläpuhdistamomallin sekä yhteisesti järjestetyn paineviemäröinnin mahdollisuuksia.
| 8:30 – 9:00 | Ilmoittautuminen ja kahvi | ||||||||||||
| 9:00 – 9:15 | Usean kiinteistön yhteinen jäteveden
käsittely Henna Saukkonen, Varsinais-Suomen Agendatoimisto |
||||||||||||
| 9:15 – 10:15 | Vesihuolto-osuuskunta, perustaminen ja
toiminta Vesihuoltoinsinööri Hanna Yli-Tolppa, Kirkkonummen kunta |
||||||||||||
| 10:15 – 10:30 | Tauko ja näyttelyyn tutustumista | ||||||||||||
| 10:30 – 11:15 | Esimerkki pienestä kyläpuhdistamosta Toba Blomqvist, Porvoon Saaristohoitokunta |
||||||||||||
| 11:15 – 12:00 | Yritysten tuote-esittelyt KWH Pipe Oy, Jaana Honkonen Green Rock Oy, Timo Grönroos FANN Ympäristötekniikka Oy, Börje Forsberg |
||||||||||||
| 12:00 – 13:00 | Ruokailu ja näyttelyyn tutustumista | ||||||||||||
| 13:00 – 13:45 | Yritysten tuote-esittelyt Uponor Suomi Oy, Jyrki Löppönen Ympäristö Raita Environment, Ilkka Raita Wavin-Labko Oy, Pekka Siivonen |
||||||||||||
| 13:45 – 14:45 | Paineviemäröinti Ari Andersson, Onninen Oy |
||||||||||||
| 14:45 – 15:15 | Kahvitauko ja näyttelyyn tutustumista | ||||||||||||
| 15:15 – 15:30 | Yrityksen tuote-esittely Lining Oy, Mervi Kunnas |
||||||||||||
| 15:30 – 15:50 | Esimerkki paineviemäröinnin toteutuksesta: Suvisaariston vesiosuuskunta - paineviemärijärjestelmä Robert Donner, Suvisaariston vesiosuuskunta |
||||||||||||
| 15:50 – 16:00 | Keskustelua ja tilaisuuden päättäminen | ||||||||||||
|
|||||||||||||
![]() |
![]() |
![]() |
Sivun alkuun
Aloitussivu
Edellinen sivu
Päivitetty 25.10.2004
Viivi Vihersaari
Minna Nummelin
Varsinais-Suomen Agenda 21