[ Haja-asutuksen jätevesien käsittely ] [ Haja-asutuksen vedenhankinta ] [ Järvien kunnostus ] [ Liete ] [ Matonpesupaikat ] [ Ruoppaus ] [  Pohjavesien suojelu ]

VESIENSUOJELU

Vesiensuojelun tavoitteena on estää vesien likaantuminen, parantaa vesien tilaa, turvata vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuus sekä säilyttää pohjavesi luonnontilaisena.

Vesistöihin kohdistuva pistekuormitus on nykyään vähentynyt, mutta hajakuormitus on edelleen huomattavan suurta. Vesiensuojelutavoitteiden saavuttaminen on ollut erityisen vaikeaa maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen aiheuttaman kuormituksen osalta, joiden osuus koko haja-kuormituksesta on merkittävä. Pohjavesien yleistila on säilynyt kohtuullisen hyvänä, vaikka ihmisen toiminta on pohjavedelle jatkuva uhka. Paikallisesti onkin tapahtunut pohjaveden huononemista. Ongelmia ovat aiheuttaneet mm. jätevedet ja lietelanta. Pohjaveden likaamiskielto on ehdoton ja pohjaveden suojelua toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevin toimin.

Vesistöjen luonnontilan heikkeneminen aiheuttaa myös vesi- ja rantaluonnon muuttumista; eliölajien köyhtymistä, elinympäristön häviämistä ja lajiston uhanalaistumista. Vesimaisema osana luonnonmaisemaa muuttuu erityisesti loma-asutuksen lisääntyessä. Viihtyisä elinympäristö edellyttää vesi- ja rantaluonnon elävyyttä ja monimuotoisuutta.

Varsinais-Suomessa huolta ovat aiheuttaneet erityisesti saaristomeren rehevöityminen ja voimakkaat sinileväkukinnot. Myös joet ovat osittain huonokuntoisia Etelä- ja Lounais-Suomessa. Selkeä konkreettinen keino vesistöjemme tilan parantamiseksi on vähentää vesiin kulkeutuvien haitallisten aineiden määrää kaikissa toiminnoissa. Varsinais-Suomen Agenda 21:n keskeisenä tavoitteena on lisätä kuntalaisten osallistumista yhteisiin vesistötalkoisiin ja saada kunnan eri tahot ymmärtämään vastuunsa niin vesiensuojelussa kuin muissakin kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa.


sivun alkuunSivun alkuun             aloitussivuAloitussivu            Edellinen sivuEdellinen sivu

Päivitetty 25.8.2003
Minna Nummelin
Matti Malinen
Varsinais-Suomen Agenda 21