[ Osallistuminen Vihreään lippuun ] [ Vihreän lipun alueelliset edistäjät ] [ Vihreä lippu -koulut ja päiväkodit Varsinais-Suomessa ]

VIHREÄ LIPPU

Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelma. Suomen Vihreä lippu -ohjelman on kehittänyt ja sitä koordinoi Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Ohjelmassa toimii aktiivisesti noin 180 päiväkotia, koulua, oppilaitosta ja muuta osallistujaa. Ohjelma tavoittaa noin 40 000 lasta, nuorta ja aikuista. Varsinais-Suomessa osallistujia on noin 40.

Vihreä lippu -ohjelma sisältää ympäristö/kestävän kehityksen kasvatuksen, ympäristökuormituksen vähentämisen ja lasten ja nuorten osallistumisen näkökulmat. Tavoitteena on, että ohjelmaan osallistuvassa koulussa tai päiväkodissa ympäristöasioista tulee luonteva osa arkikäytäntöjä ja opetuksen sisältöä. Lapset ja nuoret ovat aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita Vihreä lippu -projektin eri vaiheissa: suunnittelussa, päätöksenteossa ja tulosten arvioinnissa. Tietyt kriteerit täytettyään osallistuja palkitaan salkoon nostettavalla lipulla.

Ohjelma on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, joka on saanut alkunsa Tanskassa vuonna 1994. Ohjelma toimii 35 maassa, mm. lähes kaikissa EU-maissa.

Lue lisää: www.vihrealippu.fi


sivun alkuunSivun alkuun             aloitussivuAloitussivu             Edellinen sivuEdellinen sivu

Päivitetty 25.3.2008
Pirjo Rinne
Varsinais-Suomen Agenda 21