Monet palvelut löytyvät nykyisin internetistä ja ovat käytettävissä verkon välityksellä. Yleensä ajatellaan, internetin helpottaneen monien asioiden hoitamista ja kuinka näppärää verkossa on navigoida ja käyttää erilaisia palveluita. Moni nuoremman sukupolven edustaja ei välttämättä edes muista aikaa, jolloin internetistä ei ollut vielä tietoakaan. Jos halusi katsoa uuden elokuvan, oli lähdettävä videovuokraamoon. Jos taas reissukuume yllätti, niin piti suunnata matkatoimistoon. Jos taas halusi tilata itselleen jotain postimyynnistä, niin piti täyttää paperinen kaavake ja viedä se postilaatikkoon.
Olemme nykypäivänä tottuneet hoitamaan kaiken edellämainitun ja paljon muuta internetissä muutamalla napin painalluksella. Kaikki voivat tehdä nämä asiat joko omalta kotisohvaltaan, tai vaikka mökkilaiturin nokasta. Nykyisin pidetään varsin vaivalloisena jos jotain asiaa pitää erikseen lähteä toimittamaan vaikkapa kaupungille. Miten maailma oikein on muuttunut muutamien edellisten vuosikymmenten aikana? Nykyisin löytyy jo paljon täysin paperittomia toimistojakin, mikä olisi ollut ennenkuulumatonta esimerkiksi 1980- tai 1990-luvuilla. Myös viihde on paremmin saatavilla, sillä nykyään jokainen voi pelata kasinopelejä omalta mobiililaitteeltaan, kun ennen piti lähteä erikseen matkalle jos halusi pelaamaan kasinon loisteeseen. Monet Kolikkopelit ovat pelattavissa kätevästi omalla kotisohvalla.
Maailma on siis todella muuttunut, eikä paluuta entiseen tuskin tule. Online-palvelut eivät ole mullistaneet pelkästään yksittäisten ihmisten vapaa-aikaa ja mukavuutta, vaan niillä on ollut todellinen merkitys myös työelämässä.
Toimistotyö on kokenut mullistuksen
Paperilla ja kynällä oli hyvin tärkeä osa toimistoissa vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Perinteisesti merkinnät tehtiin paperille, tai kaavakkeille, joita sitten kuljetettiin vaikkapa sisäisessä postissa ja niihin pyydettiin allekirjoituksia eri tahoilta. Tämä sitoi paljon työvoimaa pelkkään paperityöhön ja monissa toimistoissa olikin töissä useita sihteereitä. Monilla isojen yritysten johtohenkilöillä saattoi olla oma henkilökohtainen sihteeri, joka hoiti kaiken paperityön. Johtaja saattoi vain allekirjoittaa papereita, mutta niiden läpi käynti, tulostaminen ja arkistointi oli sihteerin vastuulla. Nykyisin toimistosihteereitä näkee enää harvoin, sillä monet toimistot ovat jo täysin digitaalisia. Lähes kaikki toiminnot allekirjoituksia myöden voidaan hoitaa täysin sähköisesti. Tämän vuoksik papereita ei tarvitse enää kiikuttaa paikasta toiseen, tai tulostella kopioita, vaan paperit lähtevät sähköisesti allekirjoitettavaksi. Sieltä ne sitten palautuvat takaisin ja ne voidaan arkistoida yrityksen pilvikansioihin.
Tämä säästää jossain määrin luonnonvaroja, sillä paperia ei kulu enää lähellekään niin paljon kuin aikaisemmin. Monissa toimistoissa saattoi olla useitakin tulostimia ja kopiokoneita, joilla saatiin tulostettua valtavat määrät paperia minuutissa. Nykyisin tulostin on toimistoissa lähinnä rekvisiittana, sillä harvoin sitä enää kukaan tarvitsee mihinkään. Joku saattaa tulostaa hauskan sarjakuvan toimiston seinälle, mutta oikea käyttö on lähes olematonta. On kuitenkin muistettava, että myös sähköinen käyttö lisää energiankulutusta.
Kasinopelit digitaalisen kehityksen kärjessä
Myös perinteiset kasinopelit ovat kokeneet varsinaisen mullistuksen vuosikymmenten saatossa. Jos vielä 1980-luvulla tahtoi lähteä pelaamaan kasinopelejä, piti lähteä oikealla kivijalkakasinolle pelaamaan. Kasinoita ei kuitenkaan ole jokaisessa kaupungissa, joten yleensä piti matkustaa paikan päälle. Mikäli halusi päästä oikeaan kasinotunnelmaan, joku saattoi lentää vaikka Amerikkaan Las Vegasiin saakka ja käydä koettamassa onneaan ruletissa tai ventissä. Tämä tietysti vie runsaasti resursseja, aikaa ja mikäli kasinolla ei käy tuuri, myös rahaa.
Onkin hyvä, että nykyisin kasinopelejä pääsee pelaamaan kätevästi internetin välityksellä. Verkosta löytyy useita online-kasinoita, joihin kuka tahansa täysi-ikäinen voi rekisteröityä ja pistää pelit pystyyn. Enää ei tarvita pitkää lentomatkaa toiselle puolelle maapalloa, vain sen takia että pääsee nauttimaan kasinon tunnelmasta. Rekisteröityminen nettikasinolle käy muutamassa minuutissa ja sen jälkeen pääseekin jo siirtämään rahaa pelitililleen ja valitsemaan, mitä peliä kokeilisi ensimmäisenä.
Muu viihdeteollisuus
Muutoinkin koko viihdeteollisuus on siirtynyt vahvasti intenetin puolelle. Musiikkia, elokuvia ja jopa taidetta voi kuluttaa verkon välityksellä. Ennen vaadittiin aina matkustaminen toiseen paikkaan, kun piti lähteä lainaamaan elokuva tai ostamaan suosikkibändin uusin kasetti. Nykyisin kaiken saa kätevästi verkon kautta, ilman että tarvitsee siirtyä paikasta toiseen.